Ohjelmapalveluinfo

Lappean Lomassa on mahdollisuus monenlaisiin ohjelmiin ympäri vuoden. Tällä sivulla näet muutamia esimerkkejä tarjoamistamme ohjelmapalveluista. Tässä mainittujen ohjelmien lisäksi osa Kylmämaan Ohjelmien tuottamista ohjelmapalveluista on mahdollista toteuttaa myös Lappean Lomassa. Räätälöimme ohjelmat myös toiveiden mukaisesti. Ota siis rohkeasti yhteyttä myyntipalveluumme, niin suunnittelemme sinulle tai ryhmällesi mukavaa tekemistä Lappean Lomaan lomasi ajaksi.

Koko päivän patikkaretki Laestadiuspolulla

Lappean Loman pihamaalta lähtee Laestadiuspolku kohti Sieppijärveä. Osittain reitti on pitkospuita, mutta suurimmaksi osaksi ihan metsäpolkua, jota pitkin on mukavan pehmeä patikoida.

Koko päivän kestävä patikkaretki Sieppijärveen saakka aloitetaan aamupäivällä. Opas pakkaa reppuun keitto- ja kahvivehkeet ja sitten mennään. Kävelymatkaa tulee noin 20 km ja kunnon tauko pidetään suunnilleen puolenvälin kieppeillä, jossa nuotiopaikalla keitellään kunnon sopat ja jälkiruoaksi nokipannukahveet. Ruoan päälle pienet ettoneet ja sitten matka jatkuu. Iltapäivällä saavutaan Sieppijärvelle, josta auto noutaa meidät takaisin Lappean Lomaan.

 

Retken hinta

97€ / henkilö

Patikkaretken kesto

Noin 8-9 tuntia.

Retken minimi osallistujamäärä

Tälle retkelle minimi on 10 henkilöä.

Patikkaretken hintaan sisältyy

Opastus, vakuutukset, lounas, nokipannukahvit. 

Hyvä tietää vaelluksista, kalastamisesta ja jokiretkistä

  • Vaellukset sisältävät ohjelmassa mainitut palvelut. Lappeassa lähtö vaelluksille tapahtuu Lappean Lomasta.
  • Jokiretket sisältävät ohjelmassa mainitut palvelut ja pelastusliivit.
  • Lohen kalastaminen Tornion-Muonionjoella on sallittua 1.6. - 31.8. välisenä aikana.
  • Viikkorauhoitus on voimassa Su klo 19.00 - Ma klo 19.00, tällöin lohenkalastus on kiellettyä. 
  • Saaliskiintiö: Vuorokauden luvalla 1 lohi / kalastaja. Viikko ja kausiluvissa 1 lohi / kalastusvuorokausi / kalastaja.
  • Tornionjoen meritaimenen suojelemiseksi, on saadut taimenet välittömästi päästettävä takaisin veteen elävänä tai kuolleena.
  • Lohen alamitta on 50 cm
  • Oman turvallisuutenne vuoksi pyydämme teitä ottamaan vaellukselle ja jokiretkille mukaan mahdollisesti tarvitsemanne lääkkeet (astmapiiput, insuliini, sydänlääkkeet jne.)
  • Ennakkovarauksen peruutuksesta on ilmoitettava 48h ennen ohjelman alkua, muussa tapauksessa veloitamme varauksen mukaisesti.

Katso Laestadius polun kartta täältä

Varaa majoitus



Lappean Loma

Lappeantie 251
95900 Kolari

P. 0400 397 484
P. (016) 563 155

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

 

DMC Firewall is a Joomla Security extension!